UUTISKIRJEARKISTO > KESÄ 2016

ELÄMÄ ON ELINIKÄISTÄ OPPIMISTA, JOS NIIN VAIN HALUAA

Topikissa on keväällä 2016 ollut yliopisto-opintoihin liittyvässä kolmen kuukauden harjoittelussa Catherine Toropainen. Kysyin Catherinelta hänen kokemuksistaan harjoittelusta.

Catherine Toropainen

Virpi: Kerrotko hieman omasta taustastasi, mitä opiskelet ja mikä on aikaisempi työhistoriasi? Miten kiinnostuit Topikista harjoittelupaikkana?

Catherine: Suurimman osan elämästäni olen kiertänyt esiintymislavoja Suomessa ja ulkomailla. Opiskelin alun perin oopperalaulamista ja päädyin musiikillisesti kaupallisemmalle eli pop-rock –puolelle. Levytin ja voitin laulukilpailuja, mutta lopulta 27 artistivuoden jälkeen kaipasin elämääni myös jotain muuta. Minussa on aina asunut pieni filosofi, joten Filosofian maisterin tutkinnon suorittaminen yliopistossa tuntui minusta luontevalta. Kirjallisuuden kanditutkielman tein Oulun yliopistossa vuonna 2013. Sivuaineitani ovat politiikan tutkimus, viestintä ja filosofia. Topikin viestintäalan harjoittelu sopi tähän jatkeeksi kuin itsestään.

Akateeminen työhistoriani sisältää äidinkielen ja kirjallisuuden opettamista aikuislukiossa ja lukupiirien ohjausta Oulun kaupungin kirjastoissa. Kaikkiaan töitä olen tehnyt yli 30 vuotta.

V: Millaisia tehtäviä olet harjoittelussasi päässyt tekemään? Mikä on ollut parasta?

C: Parasta tässä yliopistoharjoittelussa ovat olleet ihanat työkaverit ja työilmapiiri. Toiselle sijalle asetan toimitustyön, kuvaamisen ja editoinnin. Työtehtäviä on tosin ollut laidasta laitaan sähköpostilistojen päivittämisestä opintosuoritusten arviointeihin. Suurlähettiläältä tullut kiitos tekemästäni koulutusvientidokumentista oli kyllä yllätys. Olin onnellinen voidessani tehdä jotain yhteiskuntaa hyödyttävää.

V: Mitä olet oppinut työelämävalmiuksista tämän harjoittelun aikana – millaisia valmiuksia työelämässä mielestäsi tarvitaan?

C: Urheilijalegenda Juha Mieto sanoi aikoinaan haastattelussaan hauskasti: ”Elämässä pitää olla nöyrä, mutta ei pidä nöyristellä.” Tuo mieleen painuva ohjenuora on ollut hyvä muistaa myös työelämässä. Suomalaisten ja varsinkin naisten taipumus on vähätellä ja kyseenalaistaa osaamistaan. Niin ei pitäisi olla.

V: Millä tavoin harjoittelu ja siihen kuuluvat tehtävät ovat mielestäsi tukeneet omaa uraasi ja työelämävalmiuksiasi?

C: Portfolio on karttunut käyttökelpoisella materiaalilla. Toimittamista kokeilleena olen nyt tietoisempi vahvuuksistani ja valmiuksista, joita toimittamiseen tarvitaan.

V: Mitä haluaisit sanoa harjoittelupaikkaa miettiville opiskelijoille?

C: Hae alalle, mikä oikeasti kiinnostaa sinua. Joskus jopa hyppy tuntemattomaan voi paljastaa jotain omista vahvuuksistasi.

Katso Catherinen harjoittelussaan tekemä videodokumentti koulutusviennistä täältä.

Myös EDE-uutiskirjeen uudistunut ja pirteä ulkoasu on Catherinen käsialaa.

Virpi Pietikäinen

   
 
Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus