OPETUKSEN JA OSAAMISEN KEHITTÄMINEN
EDUCATIONAL DEVELOPMENT EXCELLENCE
Topik

Uutiskirjearkisto > Uutiskirje 2/2014

JohtamiskoulutusOppilaitosjohtamiskoulutusten talvi

Kuluneen talven 2014 aikana tarjonnassamme oli peräti kuusi oppilaitosjohtamisen koulutusta. Koulutusten kohderyhmänä olivat niin tulevat, uudet kuin kokeneemmatkin oppilaitosesimiehet sekä oppilaitosten johtoryhmät. Teemaa opiskeli kaikkiaan noin 150 innokasta ja todella motivoitunutta osallistujaa yleissivistävästä ja ammatillisesta koulutuksesta. Käytännönläheisissä koulutuksissamme perehdyttiin erinomaisten asiantuntijoidemme johdolla oppilaitosjohtamisen osa-alueisiin. Osallistujien oman johtamisosaamisen lisäksi koulutuksissa kehitettiin heidän työyhteisöjen toimintatapoja.

Opetus- ja kasvatusalan johtamisakatemiasta tukea johtamiseen

Kokoamme parhaillaan Pohjois-Pohjanmaan Liiton maakunnan kehittämisrahalla opetus- ja kasvatusalan johtamisakatemian blogiimme monipuolista materiaalia johtamisen tueksi.

Resursseista löytyy muun muassa:

  • asiantuntijapuheenvuoroja oman johtajuuden vahvistamiseen, ajankäytön kehittämiseen sekä stressinhallintaan
  • listausta opetus- ja kasvatusalan ammatillisista verkostoista
  • käytettävissä olevien asiantuntijoiden yhteystietoja
  • kirjallista materiaalia useilta johtamisen osa-alueilta
  • kasvatustieteen tohtoriksi? -videopuheenvuoro
  • listausta alan väitöskirjoista
  • ja testejä oman itsensä analysointiin.

Tutustu http://johtamisakatemia.wordpress.com/

 

apila

Oppilaitosjohtajat joustavasti verkossa

Oppilaitosjohtamisen uutena avauksena järjestimme nyt keväällä uusille rehtoreille suunnatun verkkokurssin Tietoisempaa johtajuutta – läsnäoloa ja voimavaroja arkeen. Kurssille osallistui 26 oppilaitosjohtajaa eri puolilta Suomea. Verkkokurssi antoi johtajille oivan mahdollisuuden pysähtyä oman johtajuuden äärelle. Kurssilla käsiteltiin muun muassa omaa johtajuutta, läsnäoloa ja karismaa, ajankäyttöä ja stressinhallintaa, omia voimavaroja sekä työyhteisön inspirointia. Kurssi sisälsi lyhyitä videoklippejä, ratkaisukeskeisiä reflektoivia yksilö- ja ryhmätehtäviä kurssituutoreiden ohjauksessa.

Keräsimme koulutuksen aikana helmiä koulutuksen hyödystä. Niistä oli selvästi luettavissa itsetutkiskelun tarpeellisuus ja hyödyllisyys oman johtajuuden kehittämisessä.

Koulutus oli äärimmäisen mielenkiintoinen. En useinkaan ole osallistunut koulutukseen, joka on näin hyvin rakennettu.

Matka omaan johtajuuteen ja johtamisen tapoihin on ollut oivalluttavaa.

Johtajana en ole yksin – rohkeasti aitoutta ja avoimuutta vuorovaikutukseen!

Tutustu koulutuksessa koottuihin ja tuotettuihin videoihin:

Meidän videopit:
http://www.ede.fi/videopit.htm

Videoita koottuna Scoopit-palvelussa
Ajankäytön kehittäminen ja stressinhallinta

 

Tervetuloa johtamiskoulutuksiimme 2014–2015!

Kaikki opetus- ja kasvatusalan johtamiskoulutukset viime vuosilta löydät osoitteesta
http://www.oulu.fi/taydennyskoulutus/opetusjohtaminen

Ihmisten sisäisen kasvun tukeminen on johtajuuden korkein kutsumus. — Harvey S. Firestone

Satu Soila
Sirpa Kova



Täydentävien opintojen keskus
TOPIK Facebook
Opettajien täydennyskoulutus
Oulun yliopisto

EDE

Oulun yliopisto